Tunnustan. Mä pöllin sen haaveen. Ei se ollut mun oma.  Sen sanoi ääneen koko elämäni kestänyt kaverini 9-vuotias Roosa Inkeroisissa Ryönänsuontiellä vuonna 1988. Pikku-Roosa halusi mennä Australiaan, koska sillä oli sukulaisia siellä. Pikku-Pauliina lopetti käpälöimästä Yön Yhden illan Varietee -levyä, katsoi ulos ikkunasta, mietti hetken ja tajusi sen. Hei, mäkin tahdon Australiaan. Se on kaukana, siellä lämmintä ja ikuinen aurinko. 

Roosa pääsi haaveestaan, mutta Pauliina ei. Se yritti hiljentää Australiakummituksen, tunkea sen aivojen takalokerikkoon harmaalle alueelle, selitellä itselleen järjellä, etteihän sulla ole sinne varaa etkä uskaltaisi tuollaisena rassukkana lähteä kuitenkaan. Pauliina lähti aikuistumaan lähemmäksi. Äiti tunki 13-vuotiaan tytön vaaleanvihreissä sortseissaan, punavalkoraidallisissa sukissaan ja Kummeli-paidassaan lentokoneeseen ja lähetti kuukaudeksi Ruotsiin sisarensa luo. Ei, Pauliina sitä katunut. Päinvastoin. Ruotsissa oli Ace of Base, jalkapallon MM-kisapronssi, seksisymbolit Henke Larsson ja Marcus Schenkenberg, hyvinvoivan näköisiä ruskettuneita ihmisiä, jotka halasivat tavatessa, skitgubbe-pokeri ja hemmetin vaikea sk-äänne, jota Pauliina yritti räkiä koko kesän ulos kurkustaan oikeaoppisesti kuten ihailemansa ruotsalaiset.

Tuli toinen kesä Ruotsissa, tuli ensimmäinen interrail Englannissa, Pariisissa ja Ruotsissa. Tuli ensimmäinen kunnon känni Lontoossa katolilaisessa perheessä, romahdus sänkyyn vuoteessa, jonka yläpuolella sijainnut Inri pyöri silmissä ja tuskainen krapula helteisessä Madame Tussauds'n lippujonossa.

Tuli koluttua Eurooppaa. Nähtyä Itävallan, Saksan, Sveitsin ja Italian Alpit, Brysselin ankeuden, Serbian kuumuuden, rakastuttua Gardaan, hytistyä kylmyydestä Aran-saarilla Atlantilla, istuttua Granadassa flamenco-konsertissa ja mietittyä salaa, että kyllä se kitara kuulostaa paremmalta kenen tahansa kasarihevarin käsissä.

Ei se Australia mihinkään päästä lähtenyt. Ei edes viime vuonna road tripillä Kaliforniassa, joka painuu reissujen ykköseksi. 

Ja nyt ei olisi enää kuin vajaat kaksi viikkoa katsomaan, onko sitä paratiisia koko aikana ollut olemassa muualla kuin päässäni. 

Out where the river broke
the bloodwood and the desert oak
Holden wrecks and boiling diesels
steam in forty five degrees