Hippisurffikylä Byron Bay jäi taakse aamulla ja nyt jo ikävä. Varsinkin, kun tulimme Surfers Paradiseen, joka muistuttaa liikaa Las Vegasia ja amerikkalaisuuden nurjimpia puolia minun makuuni. Ihmisten elopaino nousi 30 kilolla 80 kilometrin matkalla Byron Baysta tänne. Surfers Paradise on Gold Coastille rakennettu muovinen, mutta toki kuvankaunis huvittelukaupunki. Täynnä aasialaisia ja amerikkalaisia turisteja. Muutama samoalainen joukossa.

<br>Kaikki heistä tuntuivat olevan äsken Casinon buffetissa (39,90 dollaria). Jos jollakin onnekkaalla ei ole käsitystä, millaista on Las Vegasin ja Surfers Paradisen buffeteissa, sen kuin vain menee Raxiin ja kuvittelee tilalle vähän paremmat mätöt. Se on sanomattakin selvää, että ruotsinlaivalla buffetmeininki on siistiä ja hiljaista näihin hullunmyllyihin verrattuna. Ruoka on hyvää, mutta jokaisella suupalalla tuntee huonoa omaatuntoa siitä, mitä iskee alas kurkusta. Varsinkin, kun viereisessä pöydässä istuu ihmisiä. jotka näyttävät istuneen enemmänkin buffetpöydissä. Majoituimme neljän tähden hotelliin backpackerhostel Nomadin jälkeen. 30 euroa per naski, merinäköala, uima-allas ja kuntosali - tosin ilman minkäänlaisia painoja.

<br>Aamulla Pacific Highwaylla olimme viittä vaille ketjukolarissa, kun edellä ajaneet autot törmäsivät toisiinsa. Puskurin palasia lenteli ilmassa, mutta kenellekään ei käynyt mitenkään. Onnistuimme välttämään yhteentörmäyksen. Kävimme henkien sotaa siitä, kumpaan mennään päiväksi: vesihuvipuistoon ja Warner Brosin movie theme parkiin. P. Leinonen voitti, joten elokuvapuistoon. Universal Studiosille häviää hilpeästi, mutta silti kelpo raidia kerrakseen. Mies ihmetteli, miksei Suomessa oteta mallia elokuvahuvipuistojen visuaalisesta ja äänisuunnittelusta. Onhan se totta, että Suomessa huvipuistokävijä kuuntelee sitä iänikuista posetiiviveivausta sen sijaan, että tuntisi olevansa kuin keskellä elokuvaa.

<br>Töpeksimme viime vuoden tavoin lokerikoilla, jonne näppäillään pinkoodit. Viime vuonna Universalilla tungimme tavarat väärään lokerikkoon, joka aukesi lähimpänä. Se ei ollut meidän, vaan toisten suomalaisten, jotka onneksi jelppivät tavaroiden saamisessa pois. Tällä kertaa unohdimme lokerikon paikan. Ihan turha kenenkään väittää, että Australia olisi valtava maa, jossa etäisyydet ovat pitkät ja mahdottomat. Mikä onkaan todennäköisyys siihen, jos työkaveri lähtee samaan aikaan maahan, törmää häneen jossain vaiheessa paikassa, jota ei koskaan olisi uskonut. Vietettiin pari iltaa villen ja jussin kanssa, jotka kärsivät samoista ikäkriiseistä kuin me teini-ikäisten backpackereiden keskellä. He sentään uskaltautuivat aika ajoin Cheeky Monkeys -nimiseen nuorisoyökerhoon, kun me suosimme pubeja. Mutta kivaa oli ne pari iltaa, jotka hengattiin porukalla.

<br>Rakastuin Byron Bayssa body boardiin - lajiin, jonka olemassaoloa en tiennyt vielä kolme päivää sitten. Laitetaan puolikas lauta vatsan alle ja annetaan aaltojen heittää ilmaan. Byron Bayssa aallot olivat valtavat, joten body boardista sai jotain irtikin. Hinku jäi päälle ja seuraavaksi surffaamaan long boardilla. Tiedossa tuskaa ja turhautumista, mutta pakko päästä ottamaan selkävoitto itsestä.